Perunkirjoitus

Ulkomaalaisen omistuksessa olleesta, Espanjassa sijaitsevasta omaisuudesta on kuolemantapauksen sattuessa aina tehtävä perunkirjoitus ja perinnönjako Espanjassa. Tällöin on omaisuudesta myös maksettava perintövero Espanjaan riippumatta siitä, missä perilliset asuvat tai missä perinnönjättäjä on eläessään asunut. Perintövero maksetaan Espanjaan myös siinä tapauksessa, että verot olisi jo maksettu Suomeen.

Suomen kansalaisen jälkeisen perunkirjoituksen teko on Espanjassa huomattavasti vaativampaa ja monimutkaisempaa kuin Suomessa, koska sitä tehtäessä on otettava huomioon sekä Suomen että Espanjan lainsäädännön asettamat vaatimukset. Pelkkä espanjankielen taito ei takaa riittävää asiantuntemusta.

Peru- ja jakokirjan tulee Espanjassa olla julkisen notaarin vahvistama julkioikeudellinen asiakirja, joka on tehtävä aina ennen kuin vainajan omaisuutta voidaan realisoida (esim. perikunnan haltuun jääneen asunnon myynti tai vainajan paikallisella pankkitilillä olevien varojen käyttö). Perintöveron määritys ja maksu tehdään ulkomaalaisen vainajan omaisuudesta hänen asuinpaikastaan riippumatta keskitetysti Madridissa (paitsi, mikäli vainaja oli virallisesti residentti tiettyjen autonomioiden alueella). 

Perunkirjoituksen teossa kannattaa turvautua paikallisen lainsäädännön tuntevan lakimiehen palveluihin, sillä siten voi välttyä monilta harmeilta ja ikäviltä yllätyksiltä, joista pahimmassa tapauksessa voi koitua huomattavia lisäkustannuksia. Ammattitaitoinen, koulutettu  lakimies pystyy asiantuntijana antamaan sellaisia ohjeita ja neuvoja, joiden avulla on mahdollista löytää kussakin tapauksessa esimerkiksi verotuksellisesti edullisimmat vaihtoehdot.

Perunkirjoituksen teko on Espanjassa hidas prosessi ja voi asiantuntijaltakin viedä aikaa kuudesta kuukaudesta aina kahteen vuoteen, koska toimenpiteitä varten joudutaan hankkimaan lukuisia asiakirjoja sekä Espanjasta että Suomesta, joista useimmat vielä virallisen kielenkääntäjän kääntäminä ja ko. maan viranomaisten laillistamina.